Viikko 13: One week and one more time!

On kai sanomattakin selvää että parit viime viikot ollaan vietetty täällä melkoisen sekavin mielin. Kotiinlähtö hämöttää ja sen takia viimeinen viikko mentiin aikalailla fiilistellen viimeistä kertaa Shanghain maisemia! ...mutta first things first! Nimittäin vielä muutamat päivät harjoittelua oli jäljellä viimeiselläkin viikolla. Tällö kertaa päästiin tutustumaan alle kahden kuukauden ikäisiin pikkuisiin NICU:lla eli natal intensive care unitilla. Tämä osasto oli vielä osa vanhaa sairaalaa, mutta uusi rakennus oli jo tekeillä ja avattaisiin ensi vuoden puolella. Tästä syystä osasto oli melkoisen sekava sillä pikku potilaita oli yhteensä 90 ja hoitajia 16-19 päivästä riippuen!

Osasto oli jaettu vielä pienempiin osastoihin joita olivat infektiopotilaat, kuten keuhkokuumetta sairastavat lapset, leikkausta odottavat ja sieltä tulevat sekä keskoslapsien osasto. Osastolla ei saanut vierailla lainkaan vanhempia, koska haluttiin estää infektioiden leviäminen. Pahimmillaan vanhemmat saattavat kuulemma olla näkemättö lastaan jopa neljä kuukautta! Tälläisissä tapauksissa vanhemmat kuitenkin saavat usein käydä kerran tai pari katsomassa lasta lasin takaa ja ottaa muutaman kuvan. Osaston pikkupotilailla saattoi olla käytössään esim. happilaite, CPAP, erilaisia infuusioita, nenämahaletkua.. Näytti vaan niin hurjalle pienellä potilaalla! Osastolla päästiin tutustumaan eri osastojen toimintaan, niillä käytettäviin laitteisiin ja mikä parasta: hoitamaan niitä pikkusia! Kylvetettiin, puettiin ja syötettiin. 

Vauvojen kylvetys tapahtui pienessä huoneessa peltiastioissa.

Tiistaina meille oli järjestetty pieni closing ceremony, koska ensimmäiset meistä lähtivät jo torstaina takaisin suomeen. Tilaisuudessa pidettiin pieniä puheita ja mikä tärkeintä me saimme todistukset käydyistä kursseistamme! Kotiinlähtö tuntui taas astetta todellisemmalta tän jälkeen, jäiks!

Mun ihana kiinakämppis Linda lähti suomeen myös torstaina, joten sitä ennen vietettiin päivä herkutellen ja muistellen meidän huikeeta vaihtoaikaa. Mentiin myös vielä bundille fiilistelemään tätä kaikkea, sieltä se seikkailu kolme kuukautta sitten yhdessä alkoi ja sinne se nyt päättyy.

Tän jälkeen käytiin vielä tanskalaisten ja parin kiinalaisen kanssa syömässä ihan mielettömän hyvää hot pottia! Ja tällä kertaa oli myös kyllä nimensä veroinen ruoka, sen verran kyyneleet virtas :D

Torstaina lähdettiin katsomaan miltä pelit näyttää KHL:ssä kun kiinalainen joukkue Kunlun redstar sai vastaansa SKA:n. Mitenkään hirveästi porukkaa ei kyllä ollut hallissa ja näistäkin suurinosa taisi olla länsimaalaisia, mutta ihan kiva oli kyllä käydä matsi kattomassa! Liput peliin maksoivat 13€ eli ei todellakaan mitään kallista lystiä ollut!

Perjantaina meidän amerikkalainen opettajamme vei vielä meidän ryhmästämme jäljellä olevat opiskelijat koulumme lähelle syömään hot pottia! Tämän jälkeen suuntasimme vielä viimeisen kerran feikkimarketeille shoppailemaan viimeiset paniikkiostokset, johon kuului minun tapauksessa myös matkalaukku! Nyt ymmärrän täysin kun puhutaan että kiinassa iskee shoppailu hulluus.. Tätä tavaraa on kertynyt jo aikalailla! Toivottavasti kolme matkalaukkua on tarpeeksi! :D 

Epätoivoista pakkausta

Oma lentoni lähti lauantai-sunnuntai välisenä yönä yhdeltä paikallista aikaa, eli kello 7 illalla suomen aikaa. Ajattelin sitten että ehkä onnistuisi helposti kääntää unirytmi takaisin jos valvoisin petjantaiyön ja rupeaisin vasta aamulla nukkumaan ja sama taas lentokoneessa. Yön valvominen onnistuikin yllättävän helposti sillä tässä kerkesi hyvin tehdä viimeiset koulutehtävät, siirtää kuvat tietokoneelle, aloittaa pakkausta ja varata kaikki tarvittavat paperit yms. valmiiksi! Ksenia hyppäsi aamulla taksiin ja suuntasi lentokentälle, itse menin vielä muutamaksi tunniksi nukkumaan, ennenkuin suuntasimme muiden kanssa keskustaan joulumarkkinoille! Ei ihan samanlaista joulufiilistä tosin saanut kun ilamkin oli taas sen verta lämmin että ilman takkiakin olisi pärjännyt eikä sitä luntakaan ollut :D Kampukselle päästyä pakkasin loputkin tavarat ja kaikki mahtuikin matkaan vielä painorajojen sallimissa määrin! 

Lentokentälle saavuin ihan hyvissä ajoin, niin kerkesi vielä fiilistellä tätä reissua. Siinä se sitten oli, kolmen kuukauden vaihto kiinassa. Olo on samaan aikaan haikea ja toisaalta taas on ihana palata suomeen. Päällimmäisenä kuitenkin ehkä ihmetyttää mihin tämä aika oikein meni? Muistan kun saavuttiin Lindan kanssa ensimmäisinä kampuksella ja mietittiin että täällä sitä ollaan kolme kuukautta, oikeesti?! :D 

Mitä vaihto sitten on antanut? Ihan mielettömän paljon uusia kokemuksia! Oon kyllä niin ylpeä että uskalsin lähteä matkaan yksin, sillä tän reissun aikana tapasin niin huikeita ihmisiä ja sain uusia ystäviä, joiden kanssa tullaan jatkossakin pitämään yhteyttä! <3 Lähtisinkö reissuun siis uudestaan? Lähtisin ehdottomasti! Kiinaan haluaisin ehkä palata joskus 5-10 vuoden päästä ja nähdä onko kehitystä tapahtunut. Vaikka lähdin melko ennakkoluulottomasti matkaan, kyllä se Kiina osasi yllättää. Vielä viimeisillä viikoillakin naurettiin että nämä asiat voivat olla mahdollisia vain Kiinassa! :D Ja mitä tulee sairaanhoitoon. Vaikka täällä ollaan vielä jäljessä länsimaalaiseen lääketieteeseen verrattuna, voisi meilläkin olla ehkä jotain oppimista kiinalaisesta lääketieteestä, kuten akupunktion käytöstä ihan yleisemmällä tasolla kipujen hoidossa. Ja noh, kyllähän oman kotimaan ja kaikkien sen tarjoamat palvelut näkee ihan eri tavalla, meillä on oikeasti asiat ihan hemmetin hyvin Suomessa! 

Menee varmasti aikaa ennenkuin sisäistää kaiken mitä kolmessa kuukaudessa ehti tapahtua. Eikä tätä pysty edes kuvin tai sanoin kertomaan, nämä on vain sellaisia asioita mitkä pitää itse mennä ja kokea! Eli kiitos Shanghai University of Medicine and Health Sciences. Kiitos Kiina! Tämä seikkailu ja samalla tämä blogi päättyy tähän! :) 

PS. Yks mitä ei jää yhtään ikävä on nää ruuhkat! :D 

Viikko 12: You have to be brave

Harkkaviikko aloitettiin vähän väsyneissä tunnelmissa, sillä saavuttiin aamulla takaisin Shanghaihin Huangshanista, eli suunnattiin juna-asemalta suoraan harjoitteluun kaikkien kantamusten kera. Nämä viimeiset kolme viikkoa siis olemme vain viikon ajan jokaisella osastolla, joten edessämme oli taas osaston vaihto. Tällä kertaa suunnistimme Heart centerin Chest surgery-osastolle. Potilaat tulevat tälle osastolle päivää tai paria ennen suunniteltua leikkausta, jonka jälkeen he ovat CICU:lla, ennenkuin palaavat takaisin tälle osastolle. Potilailla saattoi olla monia eri siarauksia, jonka takia leikkaus tehdään mutta yleisempiä olivat mm. sydämen eteisten välissä olevan aukon paikkaus ja erilaiset sydämen läppäviat. Potilaat olivat hyvin eri-ikäisiä, alkaen alle kuukauden vanhasta aina 12-vuotiaaseen saakka. 

Osastolla pääsimme näkemään kuinka n. 20 päivää vanhalta lapselta irroitettiin rinnasta dreeniletkut, ilman minkäänlaisia pudutuksia tai kivunlievityksiä mikä meistä oli aika hurjaa. Ollaan muutenkin kiinnitetty huomiota, että täällä Kiinassa ei näytetä paljon käytettävän mitään kivunlievitykseen. Ollaan monta kertaa yritetty eri osastoilla kysyä kivunlievytyksestä ja yleensä he osaavatkin kertoa että he kyllä käyttävät tarvittaessa kipulääkitystä, mutta harvoin kukaan osaa nimetä yhtään lääkettä eikä sitä edes löydy osastolta. Nykyinen ohjaajamme osasikin kertoa, että Kiinassa pätee vieläkin vanha ajattelutapa että kaikissa lääkkeissä on jotain "huumetta" ja siksi niiden käyttöä monet haluavatkin välttää. Etenkin lapsi potilaiden kohdalla vanhemmat kuulemmma pelkäävät että lapsi jäisi noihin kipulääkkeisiin koukkuun ja tästä syystä lasta kehotetaan vaan olemaan urhea ja reipas, kun toimenpiteitä tehdään. Aika hurjalta tuntuu kyllä, kun luulisi kivunlievityksen edesauttavan myös paranemista. 

Hoitajilla käytössä oleva VAS-mittari kipua ilmaisemaan

Osaston lääkkeet tulevat valmiiksi pakattuina mm. ruiskuissa neulat paikallaan. Lääkkeissä on QR-koodi joka luetaan erillisella laitteella joka näyttää kenelle lääke on määrätty, milloin se annetaan ym.

Osastolla törmää välillä varsin kinkkisiin eettisiin tilanteisiin, sillä kun vanhemmat osallistuvat lasten hoitoon niin tiivisti, eikä aina välttämättä ehkä luota täysin hoitajiin ja lääkäreihin, on syntynyt tilanteita jossa lapsi on salaa viety esimerkiksi tärkeisiin verikokeisiin vanhhempien tietämättä, koska he eivät ole suostuneet tähän. Joskus taas lapsipotilaalle jätetään kertomatta hänen sairaudestaan, jos vanhemmat näin haluavat.Pahimmissa tapauksissa hoitajat kuulemma voivat valehdella ettei lapsen sairaus ole vakava, joka kyllä iskee ainaki omaa eettistä ajattelua vastaan.. 

Osastolla nähtiin myös Downin syndoomaa sairastava 10 kk vanha lapsi, joka oli orpo. Hänellä oli vapaaehtoinen työntekijä toimimassa vanhemman roolissa, eli käytännössä katsoen olemassa vierellä 24/7. Tämän lapsen vanhemmat siis olivat hylänneet pojan sairaalaan kuullessaan tämän olevan vammainen ja että hänellä on synnynäinen sydänvika. Onneksi lastensairaalan yhteistyökumppanit rahoittavat tämän kaltaisille orpolapsille heidän tarvitsemansa hoidon ja vapaaehtoiset työntekijät auttavat tarvittaessa. Ohjaajamme sanoikin että vanhemmilla ei ole välttämättä ollut varaa lapsen tarvitsemiin hoitoihin ja he ovat sen takia hylänneet tämän, tietäen kuitenkin että sairaalassa on maksavia tahoja jotka mahdollistavat leikkaukset ym. Niin tai näin mutta aika rankalta tuntuu silti. 

Ollaan päästy Kiinalaisessa lääketieteessä opettelemaan eri akupunktio pisteitä itseltämme ja vähän kaverilta kans. Neuloja ei olla päästy pistelemään että ihan näppituntumalla ollaan menty, mutta kyllä sitä huomaa kun löytää oikean kohdan! Välillä nimittäin teki niin kipeää pelkkä sormella painaminen ettei oo tosikaan :D Jokainen akupunktio piste vaikuttaa siis eri osaan kehoa ja näitä painamalla, hieromalla tai laittamalla akupunktioneulat, voidaan lievittää erilaisia oireita kuten päänsärkyä, huimausta ja väsymystä. 

Tää viikko on muuten mennyt aikalailla rennosti fiilistellen. Viimeisen viikonlopun kunniaksi käytiin laittamassa kynnet kuntoon ja käytiin vielä fiilistelemässä Shanghain vanhaa kaupunkia ja syömässä vähän sushia muutaman kiinalaisen opiskelijan kanssa. Ensi viikonloppuna sitä ollaankin ihan eri maisemissa!

Vanhan kaupungin takaa nousevat pilvenpiirtäjät

Käytiin myös tsekkaamassa Kiinalainen keilaus mesta yks päivä!

 

Viikko 11: On the top of the world!

Meille tarjoutui mahdollisuus tehdä loput kolme viikkoa harjoitteluamme toisessa, vähän uudemmassa sairaalassa, eikä tarvinnut kahta kertaa kysyä halutaanko mennä, eli kiitos ja kumarrus Renjin sairaala! Me vaihdettiin siis käytännössä katsoen vain toiselle puolelle pihaa olevaan pelkästään lapsille tarkoitettuun childrens medical centeriin, joka on kuulemma melko arvostettu paikka, sillä ihmiset tulevat myös hyvin kaukaakin kyseiseen sairaalaan. Sairaalalla on useita yhteistyökumppaneita jotka antavat lahjoituksia (rahallisia sekä materiaalisia) ja sairaalassa toimii myös paljon vapaaehtoistyöntekijöitä.

Tämän viikon ajan pääsimme tutustumaan hematologian ja onkologian rakennukseen joka oli jaettu kuuteen eri osastoon. Me pääsimme ensimmäisenä tutustumaan kuudenteen kerrokseen jossa esiintyi pääasiassa leukemiaa ja  anemiaa sairastavia potilaita. Pääsimme seuraamaan erään yhdeksänvuotiaan leukemia potilaan sytostaattihoitoa. Tämä tyttö puhui hirmuisen hyvin englantia ikäisekseen ja me saatiinkin mukavat keskustelut aikaan tämän potilaan kanssa (tätä tapahtuu oikeasti harmillisen harvoin!). Rankkojen hoitojen myötä tytön hiukset olivat lähteneet, mutta reippaus ja ilo huokui tästä pikkupotilaasta, tätä oli ilo katsoa! :) 

 

 

Tämä oli yksi osaston saattohoitohuoneista

Neljännessä kerroksessa sairaalassa sijaitsi kantasolusiirron saanneet potilaat, joiden täytyi siis olla osastolla suojaeristyksessä 4-6 viikkoa toimenpiteestä. Osastolla olikin monet turvaovet suojaamassa potilaita, sekä steriilinä työskenteleviä hoitajia. Pääsimme katsomaan ns. huoltokäytävän kautta lasin läpi potilashuoneisiin jossa lapsi viettää viikot toisen vanhemman kanssa. Huone ei tosiaan kovinkaan suuri ole, mutta niistä oli yritetty tehdä mahdollisimman viihtyisiä sistuksella ja väreillä. Ei silti voinut olla ajattelematta kuinka rankkaa aikaa nuo viikot voivatkaan olla perheelle.

Osaston huoneet olivat monien erillisten ovien takana

Potilaille tuodut tavarat kulkivat tälläisten lokeroiden kautta. Ennen potilaalle päätymistä ne tottakai vielä desifioitiin.

Pääsimme myös seuraamaan PICC-katetrin asennusta potilaalle. Tämä on siis perifeerisesti asennettu sentraallinen katetri, jota käytetään etenkin solunsalpaaja hoidoissa. Tämän kanyylin asentamisen suorittaa siis sairaanhoitaja joka on erikoistunut tähän toimenpiteeseen. Ensiksi potilaalta pestiin molemmat kädet oikein urakalla, jonka jälkeen siirryttiin toimenpidehuoneeseen jossa etsittiin sopiva laskimo kyynärtaipeen yläpuolelta ultraääntä hyväksi käyttäen. Kiinalaiseen tapaan toimenpidehuoneessa oli tupa täynnä hoitajia ja vähän sai taas ihmetellä toimintaa, kun puudutus laitetaan sen jälkeen kun ihoon on tehty viiltohaava.. Ultraäänellä varmistettiin vielä että kanyyli on oikeassa paikassa ja laitettiin hauikseen sidokset, jotka hoitaja vaihtaa viikoittain.  

Saatiin tuossa viime viikonlopun aikana ajatus Lindan ja Ksenian kanssa, että meidän täytyy tehdä vielä jokin yhteinen reissu ennenkuin kotiin lähtö koittaa (joka lähestyy ihan hullua vauhtia!!). Aika nopeasti valikoitiinkin matkakohteeksi Huangshan jossa kiinan tunnetuin vuoristo, Yellow mountains, sijaitsee.

Ensimmäiseksi yöksi buukattiin hotelli vuorialueen ulkopuolelta ja toiseksi yöksi vuorten huipulta, jottei meidän tarvitsisi välillä poistua alueelta yöksi ja maksaa sisäänpääsymaksua kahteen kertaan.
Matkaan lähdettiin torstaina yön yli kestävällä junalla ja matka kesti 12h. Ja meidän tuurin tietäen makuupaikkoja ei enää ollut tarjolla niin matkustimme matkan kovilla penkeillä ja arvatenkin hyvin vähillä unilla! Täytyy kyllä sanoa että on aikamoinen kokemus matkustaa Kiinan yöjunalla, sillä vielä 12 aikaan yöllä junan henkilökunta kiersi vaunuissa kovaäänisesti myyden vöitä, hammasharjoja, leluja ja jopa partakoneita.. Mitään kuulutuksia seuraavasta asemasta ei kuulunut kaiuttimista vaan konduktööri kävi hakkaamassa peltistä levyä vaunuissa ja kailotti samalla aseman nimen..

Vuorilla vaellettiin yllättävän lämpimässä säässäkun mittari näytti +26 astetta! Suomalaisellesisulla ei suostuttu ottamaan kaapelihissejä vaan haluttiin kavuta ylös saakka! Melkein seitsemän tuntii, yli 300 noustua kerrosta ja n. 5000 rappusta myöhemmin, kun oltiin nähty auringonlasku yli 1800 metrin korkeudessa oltiin suunnattu taskulampun valossa hotellille ja oltiin ihan poikki! :D  Aamulla startattiin taas viideltä näköalapaikalle katsomaan auringonnousua. Nää maisemat oli vaan niin huikeet! Sen verran rankka oli tää meidän "viimeinen ristiretki" et ostettiin itellemme mitallit huikeesta suorituksesta kun oltiin tarvottu yli 50km viikonlopun aikana! 

Vuorilla etsimässä mielenrauhaa!

Auringonlaskua

Viikko 9 & 10: nursing skillsejä ja pala rauhaa

Miten voikaan olla, että loppua kohden tuntuu kuin nää viikot vaan hujahtaisi ohi! Tästä syystä tällä kertaa tuuleekin muutaman viikon kuulumiset kerralla!

Yhdeksäs viikko alkoi hyvin nuhaisesti sillä viikonlopun jäljiltä tuntui kuin kurkussa olisi ollut kaktus ja äänikin oli hävinnyt jonnekkin. Maanantain harkkapäivä vietettiin siis sängynpohjalla parannellen. Keskiviikkona sitten otettiin uusi startti taas uudella osastolla! Tällä kertaa siis suuntasimme CICU:lle eli cardiology intensive care unitille, joka eroaa paljonkin aikaisimmista harkkaosastoistamme jo pelkästään sillä ettei siellä ole omaisia, joka taas tarkoittaa paljon vähemmän hälinää, eli paljon paljon ennemmän hiljaisuutta. Toinen eroava asia on tietysti että potilaat vaativat paljon intensiivisempää hoitoa ja käytössä on paljon enemmän erilaisia monitoreja, lääkepumppuja ja dreenejä. Tällä osastolla potilaille oli tehty erilaisia sydänleikkauksia joten osasto toimi eräänlaisena heräämönä, sillä potilaat pidettiin nukutettuna yhden päivän ajan operaatiopäivästä.. Tähän yritimme kysyä perusteluja, että miksi näin tehdään, mutta mitään kunnollista vastausta emme saaneet. Lähinnä kai yritetään estää ettei potilaat lähde liian aikaisin liikkeelle ja näin loukkaa itseään.

Harjoittelupaikassamme pääsimme tutustumaan käytössä olevien laitteiden, kuten hengityslaitteen, lääkepumppujen ja hemodialyysilaitteen toimintaan ja käyttöön. Tutustuimme osaston päivärytmiin ja potilaiden hoitoon ja heidän vointiinsa liittyvien huomioiden tekemiseen. Pääsimme osallistumaan joihinkin pieniin hoitotoimenpiteisiin, kuten keskuslaskimokatetrin ihoalueen puhdistukseen ja sitä suojaavan sidoksen vaihtoon. Ohjaajamme järjesti meille myös mahdollisuuden päästä leikkaussaliin  katsomaan aortan seinämän pullistuman korjausleikkausta. 

Meitä on vähän huvittanut kiinalaisten tapa puhdistaa ihoalueita, sillä jos kanyloidessa potilaalta putsataan koko kämmenselkä niin tällaisessa leikkauksessa potilas on päästä varpaisiin keltaisena desifiointiaineesta. No ei siinä mitään parempi överit kuin vajarit, mutta kun tämäkään ei aina mene ihan aseptisesti niin tulee sellainen turhautumisen tunne. Toimenpiteen alussa potilas siis nukutetaan ensin, jonka jälkeen vasta laitetaan esim. katetri ja puhdistetaan leikkausalue. Leikkaussalissa kerkesimme tovin jutella leikkaavien lääkäreiden kanssa, kunnes vasta tajusimme ihmetellä miksi toimenpide ei ala vaikka potilas on nukutettuna ja kaikki näyttäisi olevan valmiina. Selvisikin että he odottivat yhtä hoitajaa saapuvaksi. Näin siis Kiinassa! :D 

Toisella viikolla pääsimme myös todistamaan osastolla elvytystilannetta. Hetken aikaa olin jo ihan varma, että kohta edessämme olisi vainajanlaitto, sen verran kaaoksen omaiselta toiminta näytti. Onneksi tilanne kuitenkin kääntyi parhainpäin ja potilaan sydämen rytmi saatiin käännettyä normaaliksi. Kysyimmekin ohjaajaltamme kuinka usein elvytystilanteita osastolla tapahtuu ja vastaukseksi saimme, että melko usein. Osalla potilaista on takana hyvin raskas leikkaus ja sen takia tilanne voi muuttua hyvin äkistikkin. Tilanteiden ollessa suhteellisen yleisiä osastolla, ihmetyttikin miten hoitajien ja lääkäreiden toiminta oli niin kaaotista ja porukka poukkoili sinne tänne. Eniten kuitenkin itseäni ärsytti lääkäreiden ja hoitajien suhtautuminen tilanteeseen jälkeenpäin, siellä he nauroivat potilashuoneessa kuin mitään ei olisi tapahtunut! Elvytystilanne oli meille kolmelle ensimmäinen näkemämme ja jäi kyllä vahvasti mieleen.

Viikonloppuna meidän koulullamme järjestettiin international nursing skill competition, jonne mentiin tottakai kannustamaan meidän suomalaisten tiimejä! Osallistujia löytyi kanadasta, australiasta, jenkeistä, tanskasta, norjasta ja hollannista. Kilpailijat kisasivat pareittain lavoilla jonne oli tehty erilaisia potilas caseja, joissa kilpailijoiden piti suorittaa erilaisia hoitotoimenpiteitä, kuten lääkkeiden antoa, haavanhoitoa, opastaa potilasta siirtymään turvallisesti ja antamaan jatko-ohjeistusta. Kilpailussa oli eri sarjat kansainvälisille ja kiinalaisille opiskleijoille, sekä jo valmistuneille hoitajille. Tuomareina ja potilaina toimivat meidän koulumme jenkki opettajat, jotka arvioivat kilpailijoiden toimintaa eri osa-alueilla. Kisaa oli ihan hauska seurata, mutta välillä tuli tunne että valmisteluissa oli kiinan tyylisesti jääty joissakin osin vähän puolitiehen, mutta tämä ei onneksi pahemmin haitannut!  

Kai se on vaan uskottava että syksy alkaa tulla myös tänne Shanghaihin kun ilma alkaa olla sen verran kolea että joutui kaivamaan takin esiin ekaa kertaa sitten suomessa olon jälkeen! Lämpötilat saattavat vaihdella melkoisen rajusti päivien välissä, sillä kerrankin lämpötila tippui yli 10 astetta edellisestä päivästä! Onneksi joukkoon on mahtunut myös muutama aurinkoinen päivä, jolloin ollaan lähdetty tutkailemaan mistä löydettäisiin taas vähän sitä rauhaa tähän kaupungin hälinään.

Yksi aivan ihana paikka löytyikin noin tunnin bussimatkan päästä keskustasta, kun suunnattiin  Zhujiajiaoon yhteen shanghain vesikaupungeista! Perillä meitä odotti kiinan oma venetsia, kapeita katuja ja veneitä seilaamassa kapeassa joessa! Toki turisteja täältäkin löytyi mutta kuitenkin ihana rauha oli taattu!