Viikko 11: On the top of the world!

Meille tarjoutui mahdollisuus tehdä loput kolme viikkoa harjoitteluamme toisessa, vähän uudemmassa sairaalassa, eikä tarvinnut kahta kertaa kysyä halutaanko mennä, eli kiitos ja kumarrus Renjin sairaala! Me vaihdettiin siis käytännössä katsoen vain toiselle puolelle pihaa olevaan pelkästään lapsille tarkoitettuun childrens medical centeriin, joka on kuulemma melko arvostettu paikka, sillä ihmiset tulevat myös hyvin kaukaakin kyseiseen sairaalaan. Sairaalalla on useita yhteistyökumppaneita jotka antavat lahjoituksia (rahallisia sekä materiaalisia) ja sairaalassa toimii myös paljon vapaaehtoistyöntekijöitä.

Tämän viikon ajan pääsimme tutustumaan hematologian ja onkologian rakennukseen joka oli jaettu kuuteen eri osastoon. Me pääsimme ensimmäisenä tutustumaan kuudenteen kerrokseen jossa esiintyi pääasiassa leukemiaa ja  anemiaa sairastavia potilaita. Pääsimme seuraamaan erään yhdeksänvuotiaan leukemia potilaan sytostaattihoitoa. Tämä tyttö puhui hirmuisen hyvin englantia ikäisekseen ja me saatiinkin mukavat keskustelut aikaan tämän potilaan kanssa (tätä tapahtuu oikeasti harmillisen harvoin!). Rankkojen hoitojen myötä tytön hiukset olivat lähteneet, mutta reippaus ja ilo huokui tästä pikkupotilaasta, tätä oli ilo katsoa! :) 

 

 

Tämä oli yksi osaston saattohoitohuoneista

Neljännessä kerroksessa sairaalassa sijaitsi kantasolusiirron saanneet potilaat, joiden täytyi siis olla osastolla suojaeristyksessä 4-6 viikkoa toimenpiteestä. Osastolla olikin monet turvaovet suojaamassa potilaita, sekä steriilinä työskenteleviä hoitajia. Pääsimme katsomaan ns. huoltokäytävän kautta lasin läpi potilashuoneisiin jossa lapsi viettää viikot toisen vanhemman kanssa. Huone ei tosiaan kovinkaan suuri ole, mutta niistä oli yritetty tehdä mahdollisimman viihtyisiä sistuksella ja väreillä. Ei silti voinut olla ajattelematta kuinka rankkaa aikaa nuo viikot voivatkaan olla perheelle.

Osaston huoneet olivat monien erillisten ovien takana

Potilaille tuodut tavarat kulkivat tälläisten lokeroiden kautta. Ennen potilaalle päätymistä ne tottakai vielä desifioitiin.

Pääsimme myös seuraamaan PICC-katetrin asennusta potilaalle. Tämä on siis perifeerisesti asennettu sentraallinen katetri, jota käytetään etenkin solunsalpaaja hoidoissa. Tämän kanyylin asentamisen suorittaa siis sairaanhoitaja joka on erikoistunut tähän toimenpiteeseen. Ensiksi potilaalta pestiin molemmat kädet oikein urakalla, jonka jälkeen siirryttiin toimenpidehuoneeseen jossa etsittiin sopiva laskimo kyynärtaipeen yläpuolelta ultraääntä hyväksi käyttäen. Kiinalaiseen tapaan toimenpidehuoneessa oli tupa täynnä hoitajia ja vähän sai taas ihmetellä toimintaa, kun puudutus laitetaan sen jälkeen kun ihoon on tehty viiltohaava.. Ultraäänellä varmistettiin vielä että kanyyli on oikeassa paikassa ja laitettiin hauikseen sidokset, jotka hoitaja vaihtaa viikoittain.  

Saatiin tuossa viime viikonlopun aikana ajatus Lindan ja Ksenian kanssa, että meidän täytyy tehdä vielä jokin yhteinen reissu ennenkuin kotiin lähtö koittaa (joka lähestyy ihan hullua vauhtia!!). Aika nopeasti valikoitiinkin matkakohteeksi Huangshan jossa kiinan tunnetuin vuoristo, Yellow mountains, sijaitsee.

Ensimmäiseksi yöksi buukattiin hotelli vuorialueen ulkopuolelta ja toiseksi yöksi vuorten huipulta, jottei meidän tarvitsisi välillä poistua alueelta yöksi ja maksaa sisäänpääsymaksua kahteen kertaan.
Matkaan lähdettiin torstaina yön yli kestävällä junalla ja matka kesti 12h. Ja meidän tuurin tietäen makuupaikkoja ei enää ollut tarjolla niin matkustimme matkan kovilla penkeillä ja arvatenkin hyvin vähillä unilla! Täytyy kyllä sanoa että on aikamoinen kokemus matkustaa Kiinan yöjunalla, sillä vielä 12 aikaan yöllä junan henkilökunta kiersi vaunuissa kovaäänisesti myyden vöitä, hammasharjoja, leluja ja jopa partakoneita.. Mitään kuulutuksia seuraavasta asemasta ei kuulunut kaiuttimista vaan konduktööri kävi hakkaamassa peltistä levyä vaunuissa ja kailotti samalla aseman nimen..

Vuorilla vaellettiin yllättävän lämpimässä säässäkun mittari näytti +26 astetta! Suomalaisellesisulla ei suostuttu ottamaan kaapelihissejä vaan haluttiin kavuta ylös saakka! Melkein seitsemän tuntii, yli 300 noustua kerrosta ja n. 5000 rappusta myöhemmin, kun oltiin nähty auringonlasku yli 1800 metrin korkeudessa oltiin suunnattu taskulampun valossa hotellille ja oltiin ihan poikki! :D  Aamulla startattiin taas viideltä näköalapaikalle katsomaan auringonnousua. Nää maisemat oli vaan niin huikeet! Sen verran rankka oli tää meidän "viimeinen ristiretki" et ostettiin itellemme mitallit huikeesta suorituksesta kun oltiin tarvottu yli 50km viikonlopun aikana! 

Vuorilla etsimässä mielenrauhaa!

Auringonlaskua